Joulupuu Oulu

Perinteinen hyvänmielen joulukeräys, jossa kerätään joululahjoja lastensuojelun ja muiden lapsiperhepalvelujen piirissä oleville lapsille Oulun alueella

Joulupuu on täysin vapaaehtoisperiaatteella toteutettava valtakunnallinen keräys, ja sen koordinoivat alueellisesti Suomen nuorkauppakamarit. Oulussa keräyksen järjestää Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamari toimien yhteistyössä Oulun kaupungin hyvinvointipalvelujen (ent. sosiaalitoimi) kanssa, eli lastensuojelun ja muiden lapsiperhepalvelujen kanssa. Oulussa on noin 3000 lastensuojelun piiriin kuuluvaa alle 18-vuotiasta lasta ja nuorta, ja tavoitteena on joka joulu kerätä heille kaikille vähintään yksi lahja. Lahjat kerätään eri yhteistyökumppaneiden, kuten mukana olevien yritysten kautta ja toimitetaan kaupungin sosiaalitoimelle jaettavaksi eteenpäin suoraan avun tarpeessa oleville perheille.

Keräys toteutetaan vuosittain ennen joulua ja siihen voivat osallistua sekä yksityiset henkilöt, että yritykset! Seuraa keräyksen etenemistä Facebook-sivuillamme. Löydät sieltä muun muassa yritysten järjestämät lahjakeräyspisteet sekä keräysajat. Meillä on vuosittain monia avoimia keräyspisteitä, jonne lahjan voi toimittaa. Lisäksi yritykset voivat myös toteuttaa oman keräyksensä, ohjeet yrityksille löydät täältä.

Miten voin osallistua?

Joulupuu-lahjakeräykseen on helppo osallistua:
1. Hanki lahja, joka on uusi tai itse tehty käyttämätön lahja. Käytettyjä tavaroita tai käteistä rahaa emme valitettavasti voi ottaa vastaan.
2. Paketoi lahja.
3. Nouda keräyspisteeltä (tai valmistele itse) pakettikortti, joka kertoo lahjansaajan iän ja sukupuolen (esim. poika 15v. tai tyttö 6v.).
4. Merkitse pakettikorttiin lisäksi paketin sisältö (mahdollisimman tarkasti eriteltynä). Kaupungin hyvinvointipalveluissa pakettikortti vaihdetaan lapsen nimen sisältävään korttiin, sillä heillä on paras tuntemus siitä kenelle lahja sopii.
5. Kiinnitä pakettikortti lahjanarulla pakettiin, jolloin se on helppo irrottaa ja vaihtaa lapsen nimen sisältävään korttiin. Älä käytä teippiä!
6. Tuo lahja keräyspisteeseen keräysaikana joka on tänä vuonna 09.11.2020 - 07.12.2020.

Lahjoituksen voi tehdä myös Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamari ry:n Joulupuu-projektin rahankeystilille FI35 5744 7720 0600 57, OKOYFIHH tai MobilePay mobiilimaksulla numeroon 87748  09.11.– 07.12.2020 välisenä  aikana. 

Lahjoitetuilla varoilla ostamme joululahjoja erilaisten lahjakorttien muodossa lapsille ennen joulua. 

HUOM! Emme ota lahjoituksia rahankeräystilille vastaan enää 07.12.2020 jälkeen!

Pienkeräysnumero on myönnett16.10.2020 Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamari ry:lle 1.11.–31.12.2020 väliseksi ajaksi koko Suomessa, Ahvenanmaata lukuunottamatta. Kirje pienkeräyksen hyväksymisestä, Oulun poliisilaitos, Pienkeräysnumero RA/2020/1257. 

Mitä lahjaksi?

Lahjan antaja päättää itse, mitä haluaa antaa lahjaksi Joulupuu-keräykseen. Sopivan lahjan valitseminen voi toisinaan olla vaikeaa. Apua lahjan valitsemiseen löydät vuosittain julkaistavasta vinkkilistasta. Listalle on kerätty lahjoja, joita lapset ovat itse ehdottaneet, sekä lahjoja joita on viime vuosina lahjoitettu keräykseen. Keräykseen annettu lahja voi kuitenkin olla myös aivan jotain muuta. Erityistä suosiotaan viime vuonna ovat nostaneet erilaiset elämyslahjat kuten lahjakortit lasten ja nuorten seikkailupuistoihin tai tapahtumiin. Tämä tukee myös vastuullisuusajattelua ja tarjoaa perheille yhdessä vietettyä laatuaikaa. Lahjaidealistan löydät täältä

Kaikille avoimia keräyspisteitä vuonna 2020 on seuraavissa paikoissa: 

K-Supermarket Joutsensilta - Paljetie 4, 90150

Lähitapiola Pohjoinen - Kirkkokatu 9, 90100 

Oluthuone Leskinen - Kirkkokatu 10, 90100 

Lantmännen Agro - Tikkasentie 4, 90410

Zizzi Oulu – Ideapark - Ritaharjuntie 49 90540

Liikuntakeskus Hukka - Isokatu 99, 90120

Wetteri Oy, Äimäkuja 2, 90400

Wetteri Power Oy, Poikkimaantie 31, 90400

Subway Ideapark - Ritaharjuntie 49, 90540

Subway Zeppelin - Zeppeliinintie 1, 90450

Pizzeria Navona - Tullimiehentie 2, 90560

Alko Oy - Oulu keskustan Pekuri, 90100, keräysaika 19.11.-7.12

Mari Korpela Company  - Linnankatu 28-30, B-rappu, 90100 

Isännöintipalvelu Heikki Lahti Oy - Torikatu 22 A 4 krs., 90100 

Terveytesi Palvelut Oy, Oulun Psykiatriakeskus - Hintantie 95, 90650, keräysaika 16.11.-7.12

Kiinteistömaailma | Rotuaarin Kodit Oy - Pakkahuoneenkatu 18 B 28, 90100 

Kuntokeskus MoWay - Niittomiehentie 31 91900

Muoti Privaatin Joulu pop-up – Kirkkokatu 27, 90100   

Ompelimo Sade – Kangaskontiontie 3 90240 

Technopolis - Kiviharjunlenkki 1 A, Elektroniikkatie 10, Elektroniikkatie 8, Sepänkatu 20, Yrttipellontie 1  

Kiila Business Park - Kiilakiventie 1, 90250 

Bo LKV - Kansankatu 53, T2, 90120 

Leluaitta – Ideapark Oulu, Ritaharjuntie 49, 90540

BusinessAsema - Hallituskatu 36B, 90100

 

Joulupuu-keräyksestä vastaavat tänä vuonna: tiia.karhunen@jci.fi tai emilia.tukiainen@jci.fi

TOP